Kasvojen iho-kurssilla Pajulahdessa
21.9.2026



Kasvojen iho kurssi 5.9.2026
Tänä vuonna pääsimme tekemään Kasvojen iho-kurssia yhteistyöhössä Allergia-, iho- ja astmaliiton kanssa. Kaunis syyskuinen lauantai-aamu kirkastui Iso-Kukkasen rannassa, todella sumuisen aamun jälkeen.
Tulimme jokainen kurssipaikalle omilla kyydeillämme. Takkatuvalla odotti kahvit, teet ja mehut. Joimme ”aamukahvejamme” auringon paistellessa ja tyynessä ilmassa, osa terassilla ja osa sisällä.
Osallistujat jutustelivat vapaasti keskenään.
Ohjelman alettua kerroimme tarkemmin mistä olimme tulleet ja jos halusi kertoa, miksi oli halunnut kurssille ja millaisin odotuksin. Keskustelu oli leppoisaa ja oli kiva kuulla jo tässä vaiheessa osallistujien kertomuksia.
Pian paikalle saapuikin odotettu luennoitsija, Ihotautien- ja Allergologian erikoislääkäri/psykoterapeutti Taras Klimenko. Hänellä oli tieto osallistujien diagnooseista, joten hän keskitti luentonsa ensisijaisesti osallistujia koskevien iho-ongelmien diagnosointiin ja hoitoon. Saimme tehdä välikysymyksiä voiteiden ja lääkkeiden käytöstä ja saimme häneltä vastauksia mieliämme askarruttaviin kysymyksiin.
Taras Klimenko oli helposti lähestyttävä luennoitsija ja ryhmä oli sopivan pieni, joten vuorovaikutus oli helppoa.
Pian olikin jo ruoka-aika ja kiipesimme mäen ylös, päärakennuksen Saari-kabinettiin lounaalle.
Meille oli varattu oma tila, jolla varmistettiin allergisillekin turvallinen ruokailu. Pöydissä kävi taas vilkas keskustelu, millaisia kokemuksia itse kullakin oli.
Ruoan jälkeen jäi mukavasti pieni hetki nauttia kauniista syyspäivästä ja sulatella ruokaa.
Siirryttyämme sisälle meitä odottikin jo Iho- ja kosmetiikka-asiantuntija Merike Laine, joka kertoi kosmetiikka-allergiasta sekä sopivien tuotteiden valinnasta herkälle ja allergiselle iholle.
Häneltä saimme tuotesuosituksia ja näytteitäkin käyttöömme ja kotiin vietäviksi. Merikeltä sai myös kysellä ja hän myös neuvoi, mistä voi hakea tietoa myöhemminkin.
Iltapäiväkahvin ja hedelmätarjoilun jälkeen kerrottiin Allergia-Iho ja Astmaliiton roolista ja yhdistysten aluejaoista. Seuraavaksi oli vuorossa paikallinen, Päijät-Hämeen Allergia-, Atopia- ja Astmayhdistyksen esittely sekä tilaisuuten osallistuneiden vapaa-ehtoisten kertomukset, miten he ovat tulleet yhdistystoimintaan mukaan.
Koko tilaisuuden ajan oli esillä oppaita ja esitteitä, joista sai ottaa kirjallista tietoa omaan tarpeeseen.
Taas tuli ruoka-aika ja kapusimme Saari-kabinettiin päivälliselle.
Päivä ei ollut vielä ohi, vaan siirryimme vielä äänimaljarentoutukseen.
Fanny Toivio WellStudiolta, piti meille tunnin mittaisen äänimaljarentoutuksen. Lepäsimme jumppamatoillamme Fannyn soitellessa maljoja ja kuuntelimme matalla taajuudella sointuvia ääniä ja -helinää. Hiljaisuus oli niin rauhoittavaa, että jotkut vaipuivat jopa uneen.
Kokoonnuimme vielä kerran takkahuoneelle kurssin päätökseen.
Halukkaille oli vielä sauna lämmin ja osa porukasta jäikin saunomaan ja uimaan. Osa porukasta kiiruhti jo kotiin, mutta saunojia odotti vielä iltapala ennen kotiin lähtöä.
Päivä oli kokonaisuudessaan voimaannuttava ja antoi taas uusia eväitä itsensä hoitamiseen sekä tärkeää vertaistukea toisilta, samojen iho-ongelmien kanssa eläviltä.
Jos et ole osallistunut Allergia-Iho ja Astmaliiton kursseille, suosittelen hakemaan mukaan. Joillekin tämän vuoden kursseille on vielä hakuaikaa jäljellä. Tutustu tarjontaan ja hae mukaan! https://allergia.fi/kurssit/
Terttu Seppänen, yhdistyksen puheenjohtaja, vapaaehtoisena kurssilla

